Paraisten kaupunki myöntää palveluseteleitä yritysneuvontaan. Tavoitteena on tarjota joustavaa ja yksilöllistä palvelua sekä aloittaville yrityksille että liiketoimintaansa kehittäville yrityksille. Voit käyttää palveluseteliäsi meillä.
Yleistä palvelusetelin myöntämisestä
- Jotta yritys on oikeutettu palveluseteliin, tulee yritys joko olla rekisteröity Paraisilla tai harjoittaa toimintaansa paikkakunnalla.
- Palveluseteli voidaan myöntää Paraisilla jo toimivalle yritykselle tai yksityishenkilölle, joka on aikeissa käynnistää yritystoiminnan Paraisilla.
- Seteli koskee ainoastaan yrityksiä, joissa on vähemmän kuin 10 työntekijää.
- Enintään 1 seteli/vastaanottaja/vuosi.
- Paraisten kaupungin elinkeinopalvelut arvioi yhdessä asiakkaan kanssa, mitä neuvontaa tämä tarvitsee, ja tekee päätöksen palvelun myöntämisestä.
- Asiakas valitsee palveluntuottajan Paraisten kaupungin ylläpitämästä tuottajarekisteristä.
- Seteli on voimassa 3 kuukautta.
- Seteli on arvoltaan 150 euroa (+ alv.) ja sillä saa neuvontaa kahden tunnin ajan.
- Palveluntuottaja laskuttaa summan kaupungilta.
Esimerkkejä palveluseteleillä tarjottavasta neuvonnasta
- Yrityksen perustaminen
- Yhtiömuodon muuttaminen
- Toiminnan kehittäminen
- Veroneuvonta
- Kirjanpito ja tilinpäätöskäsittely
- Sukupolven- ja omistajanvaihdokset
- Työnantajan velvollisuudet ja sopimukset
- Markkinointi
Jos sinulle on myönnetty palveluseteli ja olet valinnut meidät palveluntuottajaksesi, ota meihin yhteyttä varataksesi tapaamisen.
Jos et ole vielä hakenut palveluseteliä, voit olla yhteydessä Paraisten kaupunkiin.